Mielenrönsyjä

Turusta kuului kevättalvella 1911 kummia:

Eräässä Ison-Hämeenkadun varrella Turussa olevassa ikivanhassa, rappeutuneessa puutalossa on näinä päivinä tapahtunut sellaista, mikä on saanut koko lähiseudun hämmästyksen, pelon ja uteliaisuuden valtaan.

Eräs talossa asuva käsityöläinen rupesi eräänä iltana muutamia päiviä takaperin leikillään kokeilemaan ”spiritismillä” ja pani juomalasin pöydälle, johon oli kirjoitettu kirjaimisto.

Leikistä tulikin täysi ja peljättävä tosi. Muuan ”henki” puuttui kohta lasin kulettamiseen ja ilmotti kamalia asioita.

Tämä Turun Sanomien (11.2.1911) kertoma tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka leikillisyys ja vakavuus olivat spiritualismissa usein lähellä toisiaan. Istuntojen järjestäminen saattoi olla kevyttä, hauskan jännittävää ajanvietettä, mutta tunnelma saattoi muuttua nopeasti hyvinkin vakavaksi: epäuskoisella asenteella mukaan lähtenyt saattoi äkkiä todeta, ettei asia tainnutkaan olla vain leikkiä, vaan henget olivat todella läsnä ja heillä oli painavaa sanottavaa.

Ne ”kamalat asiat”, joita tämänkertaisella vainajalla oli sydämellään, olivat seuraavia:

Lasin näkymätön ohjaaja ilmotti olevansa samassa talossa v. 1678 murhatun talonomistaja David Riihivaar[a]n henki ja kertoi se että hänet mainittuna vuonna surmasi vaimonsa Ida Maria, o. s. Bomell. Murhan tapahtuessa oli vainaja 32 vuoden ikäinen ja jäi häneltä 2-vuotias tytär, jonka nimeksi isävainajan haamu ilmotti ”Atzalea.” Kysyttäessä, miksi vaimonsa surmasi hänet, ilmotti henki vaan lyhyesti: ”ilkeydestä”.

Hengen ilmoittamat tiedot perheestään olivat hyvin yksityiskohtaisia. Itse asiassa ne ovat historiantutkijan silmin luettuna suorastaan epäilyttävän tarkkoja. Voisiko kyseessä olla todellinen tapaus? Ei ehkä niin, että tässä nyt olisi itse edesmennyt Riihivaara asiaa kertomassa, vaan ehkä jokin tämänkaltainen tapaus olisi säilynyt paikallisessa yhteismuistissa ja noussut nyt spiritualismin kontekstissa esiin. Yritin selvittää asiaa. Google ja Kansalliskirjaston digitalisoitu lehtiarkisto, nuo tutkimustyössäni niin korvaamattomat apuvälineet, eivät kuitenkaan tarjonneet vastauksia. David Riihivaara, Ida Maria Bomell ja Atzalea-tytär eivät nouse esiin hakutuloksissa. Mikäli tapaus siis oli edes jossain määrin tosi, eivät tiedot siitä ole jättäneet jälkiä näillä menetelmillä tavoitettaviin lähteisiin.

Riihivaaralla oli häneen yhteyden saaneelle asukkaalle muuan toive:

Samalla pyysi henki, joka halki vuosisatojen oli tätä tilaisuutta odottanut[,] haastattelijansa etsimään hänen luitaan joita pitäisi olla rakennuksen vinnillä, ja toimittamaan ne siunattuun maahan.

Yöllä henki rupesi voimakkaampiinkin toimenpiteisiin, paiskellen huoneessa erästä seinäkellon painoa.

On ymmärrettävää, että näin pitkään puheyhteyttä vartonut henki katsoi parhaaksi tehostaa pyyntöään hieman painavammilla keinoilla. Jos tämä käsityöläinen ei toivetta toteuttaisi, kuka tietää, milloin seuraava tilaisuus koittaisi? Asia ei kuitenkaan jäänyt vain talon asukkaan varaan, sillä tapaus herätti laajaa huomiota:

Talossa on käynyt paljon väkeä, spiritistejä y. m. tällaisten asia[i]n ymmärtäjiä ja on henkeä uutterasti ”interveivattu”. Yleensä on se puhelias, mutta antaa joskus lyhyitä ja hämäriäkin vastauksia. Niinpä se, kun kysyttiin, missä hänen luunsa vinnillä ovat, sanoa töksäytti vaan että ”orsilla!”

Turussakin oli omat esoteerikkopiirinsä, joten ”tällaisten asiain ymmärtäjiä” kyllä löytyi paikallisten keskuudesta. Teosofeilla oli omat loosinsa kaupungissa. Spiritualistejakin epäilemättä oli, vaikka Turkuun ei muodostunutkaan Suomen Spiritistisen Seuran osastoa, kuten Helsinkiin ja Tampereelle. Jalo-Kivi oli kuitenkin pyrkinyt tekemään spiritualismin ilosanomaa tunnetuksi myös täällä: keväällä 1910 hän oli puhunut aiheesta Akatemiatalon kunnianarvoisassa juhlasalissa. Spiritistilläkin oli muutama turkulainen asiamies: hra J. Suominen, mekaanikko Robert Sumu (ent. Sjöholm) ja viilari Viktor A. Lemberg. Riihivaaran tapaus ei kuitenkaan noussut esiin Spiritistin eikä Tietäjän sivuilla.

Turun Sanomien juttu jatkui tutkijalle varsin mielenkiintoisilla tiedoilla. Samoin kuin aiemmin kertomassani porvoolaisen faktori Rosenqvistin tapauksessa, nytkin henkimaailmasta saadut ilmiannot rikoksesta johtivat viranomaisten lähestymiseen:

Huoneiston pelästynyt asukas on käynyt etsivässä osastossakin selittämässä, mitä on tapahtunut. Mukanaan oli hänellä pitkä jono paperille kirjoittamiaan hengen tiedonantoja. Poliisi asettui niihin nähden hyvin epäuskoiselle kannalle. Pyynnöstä lienee kuitenkin lähetetty konstaapeli miehen mukana kummittelupaikalle. Järjestysvallan edustajan läsnäollessa pidettiin sitten ”istunto”, jossa henki uudisti aikaisemmat ilmiantonsa. Ovatko asianomaiset niiden johdosta ryhtyneet joihinkin toimenpiteisiin, ei ole tiedossamme.

Riihivaaran henki pääsi näin esittämään asiansa suoraan poliisille. Jos juttu pitää paikkansa, voisi kuvitella, että siitä olisi jäänyt jälkiä Turun poliisilaitoksen arkistoihin. Ehkä joku joskus nämäkin tutkii.

Turun Sanomat jätti lukijansa seuraavilla loppuhuomioilla:

Rauhattomalle haamulle oli asunnon haltija luvannut toimittaa luiden etsinnän tänään tai huomenna sunnuntaina. Saa nähdä saako talonomistaja David Riihivaaran henki nyt vihdoinkin rauhan.

Ne, jotka paikalla ovat käyneet, kuuluvat olevan lujasti vakuutettuja siitä, että ovat olleet tekemisissä haudantakaisen olennon kanssa.

Juttu lainattiin lehtiin ympäri Suomen. Luultavasti monet jäivät odottamaan jatkoa. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut: asiaan ei enää palattu turkulaisissa eikä muissakaan lehdissä. Ainoa löytämäni myöhempi viittaus tapaukseen on turkulaisen kulta- ja hopeaseppäin ammattiosaston maaliskuussa järjestämien ”venetsialaisten naamiohuvien” ohjelmaan kuulunut, epäilemättä komedianumeroksi tarkoitettu ”suuri spiritisti-istunto Taavetti Riihivaaran avustuksella” (Sosialisti 3.3.1911).

Oliko koko tapaus ensinkään todellinen vai pelkkää Turun Sanomien toimittajan sepitettä? Etsittiinkö Riihivaaran luita rakennuksen vintiltä? Löydettiinkö niitä? Jatkuivatko keskustelut Riihivaaran hengen kanssa? Tuliko leikillään lasiin ja aakkoslautaan tarttuneesta käsityöläisestä spiritualisti? Kysymykset jäävät ainakin tässä vaille vastausta.

Lopuksi voisin todeta, että tämä juttu muistuttaa paljolti koko modernin spiritualistisen liikkeen alkupisteenä pidettyä kummittelutapausta. Vuonna 1848 New Yorkin osavaltiossa sijainneessa Hydesvillen kylässä Foxien perhe väitti saaneensa yhteyden talonsa kellariin haudatun, talon entisen omistajan murhaaman kauppamatkustajan henkeen. Hydesvillen tapaus sai sadat, tuhannet ja lopulta sadat tuhannet ihmiset pyrkimään yhteyksiin tuonpuoleisen kanssa. Turun tapaus sen sijaan sai osakseen vain hetkellistä huomiota ja painui sitten menneisyyden multiin.