Väitöskirjani Kansan henkinen kehitys. Jaakko Jalmari Jalo-Kiven eletty kansalaisuus 1900-luvun alussa on lähtenyt esitarkastukseen. Väitöstutkimukseni lähenee siis loppuaan. Samalla päättyy tämän (varsin hiljaiseksi käyneen) blogin elämä entisessä muodossaan. Kirjoitan luultavasti jatkossakin uskonnon (etenkin spiritualismin, teosofian ja muun ”esoterian”) ja kansalaisyhteiskunnan suhteesta 1900-luvun alun Suomessa, mutta pyrin laajentamaan katsettani myös muiden tutkimuksellisten ja ei-tutkimuksellisten teemojen suuntaan. Tätä ennakoiden muutan blogin nimen hieman avarammaksi: Tutkimuksen rönsyjä & liepeitä on jatkossa Mielenrönsyjä.
Mitä blogin käsittelemät teemat tulevat olemaan, jää nähtäväksi. Todennäköistä on, että ainakin toislajisten eläinten oikeudet ja eläinhistoria ovat mukana; ns. eläinasian ympärille muodostunut posthumanistinen ajattelu- ja toimintakenttä on alkanut vetää minua puoleensa kasvavalla voimalla. Luultavasti eri teemat tulevat myös risteämään. Mitä esimerkiksi voidaan sanoa uskonnon ja eläinsuojelullisen kansalaistoiminnan suhteesta 1900-luvun taitteen Suomessa? Millaisia eläinkuvia ja -suhteita erilaiset uskonnolliset liikkeet ja suuntaukset ovat mahdollistaneet ja edistäneet? Ymmärrykseni tällaisiin kysymyksiin keskittyvästä tutkimuskirjallisuudesta on vielä ohut, mutta kahlaan hitaasti syvemmälle eläintutkimukseen ja tutkijaeläimyyteen.
Jätä kommentti