Yleinen
-
Eläinpolitiikkaa vuoden 1907 eduskuntavaaleissa
Näin kunta- ja aluevaalien aikaan on hyvä muistaa, että äänestämällä (tai äänestämättä jättämällä) vaikutamme paitsi ihmisten myös muiden yhteiskuntamme piirissä olevien eläinten elämään ja kuolemaan. Eläinsuojelu- ja eläinoikeusjärjestöt lietsovat parhaillaan poliittista eläintietoisuutta edustajaehdokkaiden ja äänestäjien keskuudessa. Esimerkiksi Animalia on laatinut eläinpoliittisen sitoutumuksen, jonka allekirjoittaneet ehdokkaat lupaavat mm. edistää kasvispohjaisuutta julkisissa ruokahankinnoissa ja tavoitella kunnallisia eläinten Continue reading
-
”Vaikkakin olen kylmäverinen, tunnen kidutuksen haikeat tuskat” – Kalat ja karnistinen eläinsuojelu
Yle MOT julkaisi 17.2.2025 Oikeutta Eläimille -järjestön salakuvaamaa materiaalia suomalaisilta kirjolohikasvattamoilta. Kuvat ja videot osoittavat, kuinka surkeissa olosuhteissa kirjolohia kasvatetaan näissä teollisissa hiidenkirnuissa. Aineisto on osa eläinoikeusliikkeen pitempiaikaista pyrkimystä nostaa keskusteluun myös niiden lajien ja yksilöiden – etenkin kanojen ja kalojen – kokemuksia, jotka ovat usein jääneet syrjään eläinten hyvinvoinnista ja oikeuksista käydyissä keskusteluissa. Pyrkimys Continue reading
-
Eläinsuojelua elokuvissa
Sinihehkuiset ruudut, suoratoistopalvelut, YouTube, TikTok, Instagram. Arkemme on täynnä ”eläviä kuvia”. Sekunneista tunteihin kestävät videot viihdyttävät, valistavat, vauhkoonnuttavat ja vaurioittavat meitä herkeämättä. Audiovisuaalinen elämismaailmamme on paitsi eskapistista ajanvietettä myös poliittisten ja taloudellisten intressien taistelukenttä. Eri tahot kilpailevat näkyvyydestä algoritmien ohjaamissa infinite scroll -syötteissämme päästäkseen vaikuttamaan valintoihimme kuluttajina ja kansalaisina. Myös elokuvat ja tv-sarjat ovat aina Continue reading
-
Huomioita suomalaisen zenin alkuhämärästä
Viime vuonna ilmestyi Mitra Härkösen ja Johannes Cairnsin toimittama teos Buddhalaisuus Suomessa (Suomen Itämainen Seura 2023). Takakannen mukaan kyseessä on ”ensimmäinen tietokirja buddhalaisuuden varhaisista vaiheista, nykytilanteesta ja vaikutuksesta suomalaisessa yhteiskunnassa”. Teos on buddhalaisuuden tutkijoiden ja sen eri haarautumiin paikantuvien harjoittajien yhteistyön tulos, mikä on mahdollistanut tutkimustiedon ohella sisäpiirikokemusta ja muistitietoa hyödyntävän, moniulotteisen yleisesityksen aiheesta. Teos Continue reading
-
Spiritismiä Koulukatu 16:ssa
Lampisen talo Tampereen Kaakinmaalle Koulukatu 16:teen oli vuonna 1908 valmistumassa uusi uljas asuinrakennus. Talonomistaja August Lampisen (1868–1939) rakennuttamaa ja rakennusmestari Heikki Tiitolan (1874–1952) suunnittelemaa kivitaloa hehkutettiin vuolaasti Aamulehdessä (3.6.1908): Jo rakennuksen ulkoasu herättää huomiota aistikkaine koristuksineen ja parvekkeineen. Tonttipaikka taasen on kaupunkimme parhaimpia. Laajat näköalat avartuvat joka taholle. Kaupungin näkee yläkerran ikkunoista aivan kokonaan. Järvensivun Continue reading
-
Eläinsuojelu ja uskonto 1900-luvun alun Suomessa
Viime aikoina olen tehnyt alustavaa tuttavuutta ”eläinkysymyksen” historian kanssa. Tarkemmin sanoen olen kiinnostunut siitä, kuinka toislajisten eläinten asema ja kohtelu ovat hahmottuneet yhteiskunnallisen keskustelun ja toiminnan alueena viimeisten noin parin sadan vuoden aikana. Tutkimuksellisten taipumusteni työntämänä olen lähestynyt aihetta kiinnittämällä erityishuomiota siihen, kuinka uskonnollinen tematiikka ja uskonnosta käyty polemiikki ovat limittyneet eläinsuojelun/eläinoikeustaistelun kanssa. Tässä kirjoituksessa Continue reading
-
Foucault ja uskonto
Kaikille vähintään nimeltä tuttu ranskalainen intellektuelli, kalju silmälasipäinen mies poolokauluksessa: Michel Foucault (1926-1984). Hänen kuolemastaan on pian neljäkymmentä vuotta, mutta hänen monitahoinen ja vaikeasti luokiteltava tuotantonsa ei lakkaa tuottamasta teoreettisen oivalluksen hetkiä yhä uusille lukijasukupolville. Varsinkaan kun hänen julkaisujensa virta ei suostunut tyrehtymään hänen kuolemaansa, vaikka hän asetti keskeneräiset kirjoituksensa postuumiin julkaisukieltoon. Erinäisten venkoilujen, neuvotteluiden Continue reading
-
Eläinkulma
Maailma on loputon: aina enemmän kuin voimme jonakin hetkenä kokea ja käsittää; aina myös jotain muuta, toista, tuntematonta. Kohtaamme olevan aina aktuaalisen tilanteemme ehdoilla, vaihtelevista ja rajallisista perspektiiveistä. Tilanteellisuus tosin unohtuu helposti – kokemuksemme rajat ovat maailmamme rajat – mutta se paljastuu etenkin murroksen hetkinä, jolloin jokin nyrjähtää ja meille mahdollistuu uudenlainen tapa havaita ja Continue reading
-
Mihin suuntaan?
Väitöskirjani Kansan henkinen kehitys. Jaakko Jalmari Jalo-Kiven eletty kansalaisuus 1900-luvun alussa on lähtenyt esitarkastukseen. Väitöstutkimukseni lähenee siis loppuaan. Samalla päättyy tämän (varsin hiljaiseksi käyneen) blogin elämä entisessä muodossaan. Kirjoitan luultavasti jatkossakin uskonnon (etenkin spiritualismin, teosofian ja muun ”esoterian”) ja kansalaisyhteiskunnan suhteesta 1900-luvun alun Suomessa, mutta pyrin laajentamaan katsettani myös muiden tutkimuksellisten ja ei-tutkimuksellisten teemojen suuntaan. Continue reading
-
Onni Heino: okkulttinen taiteilija Elämän palveluksessa
Kirkonvastainen uskonto Toisinaan tutkimuksen lomassa törmää tekstinpätkiin, tapauksiin tai kuviin, jotka eivät välittömästi punoudu osaksi tutkimustekstiä tai edes muistiinpanoja, mutta jotka jäävät kuitenkin jonnekin mielen perälle vaanimaan, kuin kutisemaan, ja ne on kenties pitkänkin ajan jälkeen kaivettava taas esille niistä vapautuakseen. Yksi tällainen minua väijymään jäänyt kuva on Elämän Pääsiäs-Julkaisun (sic, 1907) epäsovinnainen kansikuva: Vaikuttavan Continue reading